JOULUNA AIKA ON KORTILLA. VALITETTAVASTI AIKALAHJAKORTTIA EI VOI KAUPASTA OSTAA

Tiedät, että asiakkaasi arvostaa laadukasta ja ajatuksella valittua joululahjaa.
Tänä vuonna ei pidä unohtaa parasta ystävääsi, itseäsi.

 

Onko joululahjan antaminen sinusta kivaa vai välttämätön pakko? Kenties jotain siltä
väliltä? Adventtiajan kiireisinä päivinä stressin tunne kiipeää pitkin selkärankaa kohti
pikkuaivoja. Antamisen riemu on tiessään ja suorittamisen pakko punkee pintaan. Anna
siis itsellesi aikaa. Hankkimalla joululahjat riittävän ajoissa säästät sekä hermojasi että
rahojasi. Jouluna aika on kortilla. Valitettavasti aikalahjakorttia et voi kuitenkaan ostaa
kaupasta. Lahjan antamisen ilo syntyy keskittymisen ja paneutumisen tunteesta. Hengitä
syvään.

 

Koska aikasi on todennäköisesti jo nyt enemmän tai vähemmän kiireinen, haluamme
auttaa sinua muutamalla käytännönläheisellä ohjeella kohti helpompaa
joululiikelahjahankintaa.

 

1.  Anna lahja, jolla on hyvä käyttöarvo
Parhaat joululiikelahjat ovat osumatarkkuudeltaan täydellisiä. Antamalla lahjaksi hyvää
käyttöarvoa, viestit samalla oman yrityksesi toimivuudesta. Jotain henkilökohtaista ja
yhtäaikaa brändille hyvin istuvaa. Tunnetko lahjasi vastaanottajan? Jos joudut vastaamaan
edes osittain kielteisesti, voit parantaa joululahjan osuvuutta
käyttötodennäköisyyden mukaan. Me kaikki pukeudumme. Me kaikki ruokailemme.
Lämpimällä vaatelahjalla tai laadukkaalla keittiövälinevalinnalla voit halutessasi pelata
varman päälle ilman päällekäyvää pakkopullan makua.

 

2.  Anna joululahjasi ensimmäisenä
Takuuvarmasti parhaan huomioarvon lahjallesi saat olemalla liikkeellä ensimmäisenä.
Tänäkin vuonna joululahjojen ensivaikutelman asiakkaallesi tekee vain yksi lahja. Sen
perässä tulevat muut. Muistat samalla itseäsi: Hankkimalla joululahjat ajoissa säästät
aikaasi, hermojasi sekä rahojasi. Lyöt helposti monta kärpästä yhdellä iskulla.
Ensimmäisenä oleva varmistaa myös tämän vuoden hittituotteen saatavuuden.
Joulusesonki johtaa monesti uutuustuotteen loppumiseen sekä kaupan hyllyltä että
varastosta.

 

3.  Käytä hieman aikaa ideointiin
Muista jälleen pysähtyä hetkeksi asiakkaasi profiilin äärelle. Kuka hän on ja mistä hän
tulee? Minne hän on menossa? Mitä hänen brändinsä edustaa? Ajattele hetki
lahjalaatikon ulkopuolelta. Anna tietokoneen hiirisetti kissaklinikka-asiakkaallesi.
Fileeveitsi sille jolla leikkaa. Luova voi ja pitääkin olla, joskus näppäräkin. Oheista
mahdollisuuksiesi mukaan lahjasi henkilökohtaisella ja persoonallisella viestillä.

 

4.  Anna lahjaksi ainutlaatuisuutta
Yhdistele yksittäisistä lahjoista kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Tuunaa ja kokoa. Inspiroidu, yhdistele ja räätälöi. Erotu massasta ja ole omaperäinen.
Leikkaa ja liimaa. Elämme haasteellisia aikoja. Tarvitseeko lahjan saaja mahdollisesti
lisäasennetta ja tsemppihenkeä? Millainen survival kit ja lahjasetti veivaa meininkiasteen
uudelle tasolle?

 

5.  Jos idealinkosi lyö tyhjää, ei hätää. Me autamme mielellämme.
Autamme sinua mielellämme joululahjaideoinnissa ja tuottamisessa. Soita: 010 4208900,
laita chattia tai viestiä palvelu@sunglobe.net. Anna meidän hoitaa suunnittelu
puolestasi.

 

Sitten on tietysti vuoden 2015 joululahjavinkkimme. Haluamme tarjota sinulle ja lahjasi saajalle
takuuvarmaa korkeaa käyttöarvoa sekä laatua. Näillä et voi osua ohi.

 

1.  Sagaform tarjoilu-/leikkuulauta –lahjasetti
–  Tyylikäs akasiapuinen tarjoilu-/leikkuulauta + kaksi keraamista kulhoa
Hinta 29,00 €

 

2.  Joululahjakortti
–  Lahjakortti korostaa yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta, koska vastaanottaja saa
itse valita lahjansa.
Voit valita kortin kolmesta eri hintaryhmästä:
20,00 €, 38,00 €, 90,00 €

 

3.  Sagaform juustoveitsi –lahjasetti
–  Lahjasettisisältää 2 juustoveistä sekä tarjoiluhaarukan ja tarjoilu-/leikkuulaudan
Hinta36,00 €

 

4.  Aktiivisuusranneke XD
–  Aktiivisuusranneke, jolla voit seurata mm. untasi ja kalorinkulutusta
Hinta 23,95 €